Se fiilis jotta

Mikä olo siitä tuleekaan, kun tekee jotain, mitä ei ensin meinaa viitsiä! Wou! 

Mietin, hakeako erästä työpaikkaa, mitä olin ajatellut hakea ja sitten taas jahkailin, kannattaako, koska kuntarekryyn tehtävä hakemus veisi kovasti aikaa eikä minulla ole vastaavasta työstä kokemusta, niin mahdollisuudet olisivat aika minimaaliset. Suljin jo hakemusikkunan, kunnes jokin sai minut palaamaan. 

 Kaikessa tässä oli hyötynä ainakin tämä tunne! Se sai minut  jopa palaamaan blogini pariin. Sovin kyllä jo eilen meneväni  Kyläkauppaan töihin taas parin viikon päästä, mutta voisinhan  silti samalla yrittää hakea koulutukseeni paremmin sopivaa    työtä, jota kovasti toivoisin. 

Ooops. Täällä on kaikki muuttunut!

Pieni suuri elämä

"Juuri tällainen tiistain kuuluu olla", kirjoitti tuttavani Piia tänään Facebookiin ja mietin, että näinpä! Itsellänikin on vähän sensuuntainen tiistai kuin haluankin. Toisaalta television jäätyä sattumalta päälle aloin kuunnella Inhimillisen tekijän keskustelua downsiftaamisesta. - Hullua, että olin juuri ajatellut tehdä listaani kuuluvia asioita ja siten helpottaa stressiäni, lomalla on aikaa ja sillee.

Uskoin aikanaan, kun kuulin, että ihminen on onnellisempi, kun hän tekee vähemmän. Ei suinkaan enemmän, niin kuin moni luulee. Uskoin, koska tunsin joskus kokeneeni tämän: yksinkertaisesti vain olin joskus sattunut sallimaan löysäilyn, olin tekemättä sen suurempia, ja kyllä olin tyytyväinen, iloinen ja koin eläväni. On siis äärimmäisen ristiriitaista, että enää kirjoitan muistilistaa tekemättömistä töistä. Mutta kun pelkään unohtavani jonkin vastuulliseen työhöni kuuluvan toiminnan, en vain uskalla heittää muistilistaa pois.

Sitten vielä oli se Henriikan seinällä nähty kiertojuttu:

Kun Dalai Lamalta kysyttiin, mikä on hänestä yllättävintä, hän vastasi: "Ihminen, koska hän uhraa terveytensä jotta saisi rahaa. Sitten hän uhraa rahaa saadakseen takaisin terveytensä. Ja sitten hän on niin huolissaan tulevaisuudesta, että hän ei nauti tästä hetkestä; seurauksena on se, että hän ei elä tässä hetkessä eikä tulevaisuudessa; hän elää ikään kuin hän ei koskaan kuolisi, ja sitten hän kuolee, eikä ole oikeastaan koskaan edes elänyt."

Tällä minä lohdutin siskoani kurssivalinnoissa. Hän sanoi myöhemmin: "Kiitos, että kerroit sen Dalai Lama -jutun!" Totta kai minä kerron hänelle mielihyvin kaiken, missä voi piillä viisautta, jos vain itse ymmärrän. 

Elämä loppuu yhtäkkiä, kuten uusi elämä alkaa. "Miten uuden elämän saa?" kysyi tutun tuttu minulta lauantai-iltana ikään kuin olisin asiantuntija. Mutta enhän minä tiennyt hänelle viisaasti vastata. Sanoin vain, etten tiedä, miten sen saa, mutta kyllä kaikille koittaa aikanaan hetki, jolloin muutoksia vain alkaa tapahtua. 


Sitten kuin todisteeksi, että jotain itua tuossakin on, ystäväni kertoi tänään menettäneensä läheisensä yllättäen. Hänen elämäänsä tuli suuri muutos, aivan kuin minulle, kun vuosi sitten alkoi tapahtua. Eilen juuri mietin, että vuosi aiemmin kaikki oli vielä täysin eri tavalla: Paikat, joissa kävin. Arki, jota vietin. Ihmiset, joita tapasin. Ihmiset, joita tunsin. [Ihmiset, jotka elivät.] 


Tänään olen tyytyväinen siihen, että tämä tiistai on juuri tällainen, vaikka haluaisinkin yhtä aikaa tehdä todella paljon ja olla tekemättä sen kummempia. 

 

Minulla on blogi ja ei sitten kuitenkaan ole

Tyttö on taas niin ajastaan jäljessä kuin voi. Tällä kuvalla siirrän nyt blogini tämän vuoden puolelle. Kuva on jo vanha, uudesta vuodesta, mutta lataan sen jo ihan kuvan lataamisen itsensä vuoksikin. Kun ei-blogini on niin tylsä, ettei siihen ole tullut juurikaan tekstiä, niin kuvia ei sitten senkään vertaa. 

Olen päättänyt keskittää koko elämäni kahden pikku tutkimuksen tekoon, joten en ole suonut aikaa intohimolleni, blogien maailmalle. No ehkä vähän olen käynyt blogisurffeilla, mutta muuten en. Tämä kirjoitus olkoon vaan muistutuksena itselleni ja muillekin siitä, että olen vielä olemassa. Pikku tutkimusten jälkeen päästän blogiharrastuksen sitten valloilleen, voin luvata. Tiedän jo sen tunnelman, se on tässä käsillä. Aurinko paistaa, katu on sula ja joku tietää tutkineensa.

Kyllä se on ollut melkein flow'ta. Olen uppoutunut niin opiskeluihini, että ulkomaailma on kaikonnut ympäriltä. Osittain vielä senkin vuoksi on kaikonnut, kun olen ollut kipeänä. Keskiviikkona en oikein pystynyt mihinkään, kun olo oli niin kurja. Sain ihan oman luvan kanssa katsoa kaikkea kivaa ajanvietettä televisiosta..niin kuin nyt nuorentumis-, laihdutus- ja stailausohjelmia. Kyllä siinä tuli itsellekin mieleen stailattavaa ja vaateparren remonttia.   

Työni on mennyt hyvin eteenpäin, ja kyseessä on nyt siis kandin työ, johon luulin jo menettäneeni motivaation kokonaan. Siitä voi kiittää visiittiäni blogiinikin. Kun tarpeeksi luki verkkoyhteisöistä ja online-womista niin ei voinut enää kieltää itseltään pientä jututstelua. Selailtuani läpi turhaan muutamia artikkeleita löysin helmen. Lähdeluettelo antoi niin paljon hyviä tietoja, että koko projekti alkoi vaikuttaa mahdolliselta. Ja koko idea hioutui.

Mission Number One myös tekeillä, ja löysin mainitusta artikkelista siihenkin apuja.

Muutama vinkki vielä tähän loppuun:

a) Appelsiinit maistuvat tällä hetkellä kutkuttavan hyviltä, ja se kuorikin lähtee helposti irti.
b) Yle Teemalla tuli viikolla Kirjamaan jakso tästä kaupungista. Se oli veikeää katsottavaa. Uusinta tuli eilen, mutta luulen, että siitä voi tulla uusinta vielä joku muukin päivä, ja kaipa se nyt Areenastakin löytyy. Toivottavasti en luule liikoja ja hämää ja hätäännytä.

Pidän pienen tauon.
Nuuskamuikkunenkin palaa aina kevään ensimmäisenä päivänä.

Minne jonnekin

Hän nostaa repun sohvan reunalle ja kipittää vaatekaapille tuijottamaan vinoja kasoja. Hermostuneena juomaan vesilasillinen ja uudestaan toivottomana kaapille. Mitä nyt tarvitaan. Kaikki on niin outoa. Onneksi meillä on kaikki hyvin, oli ajatus, joka ei enää päde. Meillekin voi tapahtua lopullisia asioita. Meidänkin perheestä joku voi kuolla 18.10.2010. Meistäkin voi nyt tuntua väärältä, että elämä yrittää jatkua niin kuin ennenkin. Juosta jonnekin. 

Aallonharjalla

Motivaatio palasi.
Vähän kaikkeen.
Miten voisin tehdä kaiken yhtä aikaa.

YleX:n surffilaudasta tuli mieleen, että voisi jakaa kokemuksen voddlerista. Löysin sen, että hä, ai tällanenkin. Saunalahden asiakkaana pääsi ilmaiseksi kirjautumaan tähän elokuvien Spotifyhyn. Jouluaattoiltana sitten selailin elokuvia, mutta tuon jälkeen ei ole tullut käytyä Voddlerissa. Jotenkin tuntui, että ehkä fin-tv:llä on kuitenkin vielä parempi tarjonta. Toisaalta minulla ei ole mitään sanomista jos ajattelee minun elokuvatietoutta suhteessa lähipiirini tietouteen, siellä on aika kihoja. (Mr. Big on myös näkynyt ruudussa viime aikoina, kyllähän se tunnelmaa luo.) Joka tapauksessa lienee ehkä paikallaan antaa Voddlerille vielä mahdollisuus, se varmasti aikaa myöten kohentaa.

Toinen surffilaudan mielenkiintoinen juttu oli heiaheia. Se ei ollut mulle ennestään tuttu, ja vaikka kuntoilukärpänen surisee korvan juuressa, en ehkä laita itseäni mukaan, mihin on syynä tuo viime aikoina ilmennyt asioiuden kesken jättäminen. Ei pidä ottaa liikaa rutiineja. Jotta selviydyn näistä aalloista rannalle [rantakunnossa]. Nyt siihen, mikä on tuon heiaheian etu! Kun kaikki ne, jotka haluaa kehoilla omilla kuntoilusuorituksillaan, löytäs tuon palvelun, perusfeispuukkaajien ei tarvis ärsyyntyä siitä, kuinka yks zumbaa ja toinen pumppaa ja joku humppaa.

Joku voisi muuten kertoa, onko loman tarkoitus olla tekemättä mitään vai tehdä sitä mitä ei muulloin ehdi vaikka haluais. Lomani tuntuu menevän tämän pulman kanssa painimiseen ja ristitulessa kärventyminen ei ainakaan liene se tarkoitus.

Alussa oli jo tuosta motivaation paluusta ja se liittyy tähän samaiseen painiin.

Oi aikoja

Jättää kaikki kesken.
Myöhästellä.
Olla ei itsensä.
Missä mennään.