Pieni suuri elämä

"Juuri tällainen tiistain kuuluu olla", kirjoitti tuttavani Piia tänään Facebookiin ja mietin, että näinpä! Itsellänikin on vähän sensuuntainen tiistai kuin haluankin. Toisaalta television jäätyä sattumalta päälle aloin kuunnella Inhimillisen tekijän keskustelua downsiftaamisesta. - Hullua, että olin juuri ajatellut tehdä listaani kuuluvia asioita ja siten helpottaa stressiäni, lomalla on aikaa ja sillee.

Uskoin aikanaan, kun kuulin, että ihminen on onnellisempi, kun hän tekee vähemmän. Ei suinkaan enemmän, niin kuin moni luulee. Uskoin, koska tunsin joskus kokeneeni tämän: yksinkertaisesti vain olin joskus sattunut sallimaan löysäilyn, olin tekemättä sen suurempia, ja kyllä olin tyytyväinen, iloinen ja koin eläväni. On siis äärimmäisen ristiriitaista, että enää kirjoitan muistilistaa tekemättömistä töistä. Mutta kun pelkään unohtavani jonkin vastuulliseen työhöni kuuluvan toiminnan, en vain uskalla heittää muistilistaa pois.

Sitten vielä oli se Henriikan seinällä nähty kiertojuttu:

Kun Dalai Lamalta kysyttiin, mikä on hänestä yllättävintä, hän vastasi: "Ihminen, koska hän uhraa terveytensä jotta saisi rahaa. Sitten hän uhraa rahaa saadakseen takaisin terveytensä. Ja sitten hän on niin huolissaan tulevaisuudesta, että hän ei nauti tästä hetkestä; seurauksena on se, että hän ei elä tässä hetkessä eikä tulevaisuudessa; hän elää ikään kuin hän ei koskaan kuolisi, ja sitten hän kuolee, eikä ole oikeastaan koskaan edes elänyt."

Tällä minä lohdutin siskoani kurssivalinnoissa. Hän sanoi myöhemmin: "Kiitos, että kerroit sen Dalai Lama -jutun!" Totta kai minä kerron hänelle mielihyvin kaiken, missä voi piillä viisautta, jos vain itse ymmärrän. 

Elämä loppuu yhtäkkiä, kuten uusi elämä alkaa. "Miten uuden elämän saa?" kysyi tutun tuttu minulta lauantai-iltana ikään kuin olisin asiantuntija. Mutta enhän minä tiennyt hänelle viisaasti vastata. Sanoin vain, etten tiedä, miten sen saa, mutta kyllä kaikille koittaa aikanaan hetki, jolloin muutoksia vain alkaa tapahtua. 


Sitten kuin todisteeksi, että jotain itua tuossakin on, ystäväni kertoi tänään menettäneensä läheisensä yllättäen. Hänen elämäänsä tuli suuri muutos, aivan kuin minulle, kun vuosi sitten alkoi tapahtua. Eilen juuri mietin, että vuosi aiemmin kaikki oli vielä täysin eri tavalla: Paikat, joissa kävin. Arki, jota vietin. Ihmiset, joita tapasin. Ihmiset, joita tunsin. [Ihmiset, jotka elivät.] 


Tänään olen tyytyväinen siihen, että tämä tiistai on juuri tällainen, vaikka haluaisinkin yhtä aikaa tehdä todella paljon ja olla tekemättä sen kummempia. 

 

Minulla on blogi ja ei sitten kuitenkaan ole

Tyttö on taas niin ajastaan jäljessä kuin voi. Tällä kuvalla siirrän nyt blogini tämän vuoden puolelle. Kuva on jo vanha, uudesta vuodesta, mutta lataan sen jo ihan kuvan lataamisen itsensä vuoksikin. Kun ei-blogini on niin tylsä, ettei siihen ole tullut juurikaan tekstiä, niin kuvia ei sitten senkään vertaa. 

Olen päättänyt keskittää koko elämäni kahden pikku tutkimuksen tekoon, joten en ole suonut aikaa intohimolleni, blogien maailmalle. No ehkä vähän olen käynyt blogisurffeilla, mutta muuten en. Tämä kirjoitus olkoon vaan muistutuksena itselleni ja muillekin siitä, että olen vielä olemassa. Pikku tutkimusten jälkeen päästän blogiharrastuksen sitten valloilleen, voin luvata. Tiedän jo sen tunnelman, se on tässä käsillä. Aurinko paistaa, katu on sula ja joku tietää tutkineensa.

Kyllä se on ollut melkein flow'ta. Olen uppoutunut niin opiskeluihini, että ulkomaailma on kaikonnut ympäriltä. Osittain vielä senkin vuoksi on kaikonnut, kun olen ollut kipeänä. Keskiviikkona en oikein pystynyt mihinkään, kun olo oli niin kurja. Sain ihan oman luvan kanssa katsoa kaikkea kivaa ajanvietettä televisiosta..niin kuin nyt nuorentumis-, laihdutus- ja stailausohjelmia. Kyllä siinä tuli itsellekin mieleen stailattavaa ja vaateparren remonttia.   

Työni on mennyt hyvin eteenpäin, ja kyseessä on nyt siis kandin työ, johon luulin jo menettäneeni motivaation kokonaan. Siitä voi kiittää visiittiäni blogiinikin. Kun tarpeeksi luki verkkoyhteisöistä ja online-womista niin ei voinut enää kieltää itseltään pientä jututstelua. Selailtuani läpi turhaan muutamia artikkeleita löysin helmen. Lähdeluettelo antoi niin paljon hyviä tietoja, että koko projekti alkoi vaikuttaa mahdolliselta. Ja koko idea hioutui.

Mission Number One myös tekeillä, ja löysin mainitusta artikkelista siihenkin apuja.

Muutama vinkki vielä tähän loppuun:

a) Appelsiinit maistuvat tällä hetkellä kutkuttavan hyviltä, ja se kuorikin lähtee helposti irti.
b) Yle Teemalla tuli viikolla Kirjamaan jakso tästä kaupungista. Se oli veikeää katsottavaa. Uusinta tuli eilen, mutta luulen, että siitä voi tulla uusinta vielä joku muukin päivä, ja kaipa se nyt Areenastakin löytyy. Toivottavasti en luule liikoja ja hämää ja hätäännytä.

Pidän pienen tauon.
Nuuskamuikkunenkin palaa aina kevään ensimmäisenä päivänä.